Hel 20
Kakkoseen
icon1 Akku E.T. | icon2 Uutiset | icon4 02 20th, 2010| icon3Ei Kommentoitu »

FC Seinäjoen tavoite eli Ykkösessä säilyminen ei toteutunut, vaan joukkue putosi Kakkoseen. Voidaankin kysyä mikä meni pieleen? On vaikeaa nimetä vain yhtä vikaan mennyttä asiaa, vaan epäonnistuminen on ollut monen asian summa. Jos asioita nyt lähtee summailemaan, niin ensimmäisenä voisi nostaa esiin alkukauden huonon tuurin. Alkukaudesta ainakin Kanuunat, Hullupullo ja Kempa olisivat olleet voitettavissa, mutta kaikista näistä, vieläpä kotipeleistä, tuloksena oli tiukan taistelun jälkeen niukka tappio.

Toisena nostan esiin pelaajamateriaalin. Ei ole kyse siitä etteikö Kissoilla olisi riittävän hyvä materiaali sarjassa säilymiseen, vaan siitä, että nämä pelaajat saataisiin paikalle jokaiseen otteluun. Joukkueessa pelasi tällä kaudella monia ulkopaikkakuntalaisia, joita ei pitkän matkan takaa jokaiseen otteluun saatu. Myös yhteistyö SJK:n kanssa toimi aiempaa huonommin, sillä SJK oli sopinut harjoitusottelujaan FC Seinäjoen otteluiden kanssa päällekkäin, mistä johtuen esim. PJK murskasi varamiehiset Kissat 20-0.

Kolmas syy voisi olla oman pelitavan muuttuminen ja puuttuminen. Lyhyen pre-seasonin vuoksi erilaisia pelitapoja ei juuri kokeiltu ennen kauden alkua, vaan kokeilut suoritettiin sarjapeleissä. Ehkä juuri kokeiluista johtuen pallo laitettiin Kissojen maaliin kauden aikana yhteensä 116 kertaa, mikä on aivan liian suuri määrä. Välillä prässättiin ylhäältä, välillä alhaalta ja välillä puolesta kentästä. Myös futsalin perusasiat olivat välillä kateissa ja Kissojen pakka levällään kuin heinät kanien häkissä.

Neljäs syy: huonot tuomarit.

Viidentenä nostaisin esiin aloitussaunaillan pitämättömyyden. Aloitussaunailtaa ei koskaan pidetty ja se heijastui koko kauteen todella selvästi. Viime kaudella saunailta pidettiin kesken kauden ja kurssi saatiin käännettyä. Tällä kaudella saunailtaa ei näkynyt ja tulos oli sen mukainen. Ehkä ensi kaudelle seurajohto viisastuu sen verran, että pelit saataisiin kulkemaan. Näkisin, että kolmella tai neljällä saunaillalla nousu takaisin Ykköseen olisi melko varmaa. Viidellä nousu tulisi saletisti.

Kuudentena virheenä näkisin surkeat pelaajahankinnat. Tästä kaiken olennaisen kertoo se, että tälle kaudelle hankituista pelaajista yhtäkään ei nähty kauden päätössaunassa. Suurin syntipukki tässä asiassa on pelaajahankinnoista vastannut Toni Emil Akku.

Näin moni asia meni vikaan eli sarjasta putoaminen oli oikeutettu tulos. Toivottavasti putoaminen saa Kissat toimimaan ensi kaudella paremmin ja peleihin saadaan palautettua iloinen huuto-futsalia pelaava Kissalauma. Loppukaudesta pelaaminen ei nimittäin enää ollut niin mukavaa, sillä joukkue jouduttiin raapimaan kasaan puoliväkisin ja rasitus joillakin pelaajilla nousi kohtuuttomaksi, kun kokoonpanossa ei ollut pahimmillaan kuin maalivahti ja viisi kenttäpelaajaa. Iso kiitos niille, jotka jaksoivat kantaa Kissa-paitaa loppuun asti!

Jou 24
Hyvää joulua
icon1 Akku E.T. | icon2 Uutiset | icon4 12 24th, 2009| icon3Kommentit poissa käytöstä

Mustat Kissat toivottavat tukijoukoilleen oikein hyvää ja iloista joulua sekä menestyksekästä vuotta 2010!

Jou 5

FC Seinäjoen järjestämä futsal-maaottelu Suomi-Latvia pelataan Seinäjoen urheilutalolla tiistaina 29.12 klo 18.00 alkaen. Ennakkolippuja otteluun myyvät Seinäjoen Intersport sekä Seinäjoen Citymarketin ja Prisman neuvonnat. Lippujen hinnat ovat 10/5 €. Pelipassilla kahden euron alennus ennakkolipuista. Lippuja myydään myös ensi lauantaina 12.12 FC Seinäjoki-LA-VE-ottelun yhteydessä.

Mar 5

Mustien Kissojen taival Futsal Cupissa on edennyt siihen pisteeseen, että mestaruus alkaa olla selvä. Toki ensin pitää vielä voittaa neljä peliä, mutta se taitaa kuitenkin olla sivuseikka. Neljännellä kierroksella Kissat kohtaavat Tampereen piirin Kakkosessa pelaavan AC Estudiantesin kakkosjoukkueen. Viidennellä kierroksella vastaan tulee puolestaan ACE:n ykkösjoukkue tai helsinkiläinen AC Stoppi. Ja pienellä vilkaisulla kristallipalloon voimme päätellä, että lopputurnausvastustajat ovat TPK, GFT ja Mad Max. Kristallipallon kuva on kuitenkin hieman sumuinen, mutta 90 %:n todennäköisyydellä lopputurnausjoukkueet ovat nämä. FC Seinäjoen lopputurnauspaikka on kuitenkin 100 % varmaa. Kissat viettävät mestaruusjuhlia huomenna Seinäjoen kuumassa yössä.

Lok 18
Suomi-Latvia Seinäjoella
icon1 Akku E.T. | icon2 Uutiset | icon4 10 18th, 2009| icon3Ei Kommentoitu »

FC Seinäjoki on saanut kunnian järjestää futsalmaaottelun Suomi-Latvia. Ottelu pelataan Seinäjoen urheilutalolla joulukuun 29. päivä. Maat kohtaavat myös edellisenä päivänä Kokkolassa.

Mustat Kissat odottaa tapahtumaa mielenkiinnolla ja toiveena on, että urheilutalo täyttyisi innokkaista Suomen kannattajista. Ottelun alkamisaika on vielä auki, mutta aika lienee 18.00 tai 18.30.

Futsalmaajoukkueen otteluohjelma 2009–2010:

 

2009

28.12.2009 Suomi–Latvia, Hollihaan liikuntahalli, Kokkola

29.12.2009 Suomi–Latvia, Seinäjoen urheilutalo, Seinäjoki

 

2010

11.1.2010 Unkari–Suomi, Unkari

12.1.2010 Unkari–Suomi, Unkari

1.2.2010 Suomi–Slovakia, Energia-Areena, Vantaa

2.2.2010 Suomi–Slovakia, Tampere-Areena, Tampere

2.4.2010, Välierä, Englanti, Neljän maan turnaus

3.4.2010 Finaali / pronssiottelu, Englanti, Neljän maan turnaus

 

« Edelliset kirjoitukset